Suomalaiset kuvanneet jo 42 000 yritystä

16.6.2011

Moni kuvaaja tienannut satoja euroja

Yhteystieto- ja mediayhtiö Fonecta Oy tarjosi toukokuun alussa kaikille suomalaisille kamerakännykän omistajille mahdollisuuden tienata kesärahoja kuvaamalla yrityksiä. Moni kuvaaja on tienannut jo satoja euroja, ja lähes 42 000 yrityskuvaa eri puolilta Suomea on koossa. Kuvia kerätään käyttämällä Suomessa kehitettyä Scoopshot-mobiilisovellusta.

Fonecta kerää kännykkäkamerakuvia yritysten julkisivuista julkaistavaksi Fonectan online-palveluissa. Kuvakeräyskampanja on tarjonnut mahdollisuutta kuvaustyöhön kaikille suomalaisille iPhone- tai Android-puhelimen tai Nokian kosketusnäytöllisen älypuhelimen haltijoille. Ahkerimmat valokuvaajat ovat tienanneet jo satoja euroja, osa jo yli tuhat, ottamillaan yrityskuvilla.

– Otin muutaman viikon ajan kuvia päivittäin ensin kotiseudullani Nokialla ja sitten Tampereella, kun Nokialla yritykset loppuivat kesken. Olen kiinnostunut valokuvaamisesta, ja Fonectan kampanja tuntui hauskalta ja mielenkiintoiselta tavalta ansaita hieman lisätienestejä, kertoo nokialainen Kirsti Karjalainen, joka arvioi ottaneensa jopa 400 kuvaa kampanjan aikana.

Kuvauskohteena voi olla mikä tahansa Suomessa toimiva yritys. Kuvat otetaan maksuttomalla Scoopshot-sovelluksella ja hyväksytyistä kuvista maksetaan 1,50 euroa kuvalta. Kampanja jatkuu edelleen.

– Online-palveluissamme julkaistavat ulkokuvat parantavat yritysten näkyvyyttä ja helpottavat löytämään yritykseen perille. On mukava huomata, että kampanja on saanut ihmiset liikkeelle. Isojen kaupunkien keskustoista kuvia on jo saatu hyvin, mutta keskustojen ulkopuolelta, haja-asutusalueilta ja etenkin pienemmiltä paikkakunnilta kerääminen on vielä kesken eli kuvattavaa riittää, liiketoimintajohtaja Harri Aho kertoo.

Lisätietoja:

www.fonecta.com/kuvaayritys
www.scoopshot.com
Fonecta Oy, liiketoimintajohtaja Harri Aho, puh. 0400 783 777

« Takaisin edelliselle sivulle