Riipisen Riistaherkut ja Lohirannan Lomakylä lähimpänä F1-mainospaikkaa
24.10.2011
Heikki Kovalaisen haalarimainos siirtymässä etelän yrittäjiltä Itä-Suomeen
Sukevalainen Lohirannan Lomakylä ja kuusamolainen Riipisen Riistaherkut ovat kärkisijoilla Fonectan valtakunnallisessa Paikkakunnan Paras -yrityskisassa, kun vuoden kolmannen osakilpailun kilpailuaikaa on jäljellä enää viikko. Kilpailun aikana eniten suomalaisten suositteluääniä kerännyt yritys voittaa mainoksen F1-kuski Heikki Kovalaisen ajohaalarissa sekä mittavan markkinointipaketin.
Fonectan yrityksille järjestämässä kilpailussa suomalaiset voivat antaa suositusääniä omille paikallisille suosikkiyrityksilleen. Tähän mennessä kilpailussa on annettu kaikkiaan jo yli 220 000 ääntä. Nyt käynnissä olevan vuoden kolmannen osakilpailun äänestysaika päättyy 30.10., ja osakilpailun voittajayritys julkistetaan Abu Dhabin F1-osakilpailun yhteydessä 12.11.2011. Silloin tiedetään myös, miten Riipisen Riistaherkut ja Lohirannan Lomakylä lopulta sijoittuvat.
- Kilpailu on ollut tiukka, esimerkiksi ensimmäisenä ja toisena olevien yritysten keskinäinen järjestys vaihtui viimeksi vajaa viikko sitten. Loppurytistyksestä tulee varmasti kova, ja osallistuvilta yrityksiltä vaaditaan kekseliästä markkinointia. Pääpalkinto jaetaan vain yhdelle yritykselle, mutta kaikki kilpailumarkkinointiin panostavat yritykset näkevät tulokset varmasti liiketoiminnassaan, Fonectan B2B-markkinointijohtaja Ulla Koret selvittää.
Paikkakunnan Paras –kilpailussa valtakunnallisesti eniten suositteluja kerännyt yritys voittaa pääpalkinnon, johon kuuluu Heikki Kovalaisen haalarimainoksen lisäksi Kovalaisen kanssa kuvattava TV-mainos, ilmoitus paikallisessa lehdessä, Fonectan kattava markkinointipaketti sekä F1-matka.
Paikkakunnan Parhaan ensimmäisen osakilpailun voitti keravalainen Pizza-online.fi ja toisessa osakilpailussa pääpalkinnon vei vantaalainen Rantapallo.fi. Tämänhetkisen tilanteen perusteella näyttää siltä, että mainospaikka Heikki Kovalaisen ajohaalarissa olisi vuoden kolmannen osakilpailun myötä siirtymässä Itä-Suomeen.
Kilpailussa valitaan myös jokaisen paikkakunnan oma Paikkakunnan Paras yritys, joka saa tunnustukseksi kunniakirjan sekä oikeuden käyttää titteliä mainonnassaan ja markkinoinnissaan.
Lisätietoja:
B2B-markkinointijohtaja Ulla Koret, Fonecta Oy, puh. 040 528 6838, etunimi.sukunimi@fonecta.com