Paikkakunnan paras –kilpailussa annettu jo 50 000 suositusta
12.4.2011
Kaikki suomalaiset yritykset voivat ilmoittaa itsensä mukaan kilpailuun osoitteessa Fonecta.fi/heikki. Ensimmäinen kolmesta voittajasta julistetaan 8.5., mutta kilpailu jatkuu vuoden loppuun.
Paikkakunnan paras –kilpailuun on ilmoittautunut yrityksiä ympäri Suomea: Muoniosta Maarianhaminaan ja Pattijoelta Puumalaan. Lähes kaikki ovat pk-yrityksiä, mutta varsin laajasti eri toimialoilta. Mukana on esimerkiksi autohuoltamoita, kauneushoitoloita, lakitoimistoja, liikunta- ja harrastuspalveluita, muuttoliikkeitä, rakennuspalveluita, ravintoloita, siivouspalveluita, suutareita, sähköliikkeitä, terveyspalveluita ja vaateliikkeitä.
Parhaan paikasta valtakunnallisesti kova kisa
Valtakunnan parhaat saavat yrityksensä logon Heikki Kovalaisen ajohaalariin, televisio- ja lehtimainontaa Kovalaisen kanssa, Fonectan palveluita sekä F1-kisamatkan. Suosittelunsa antaneiden kesken arvotaan kahden hengen F1-matka Abu Dhabin osakilpailuun.
Valtakunnallisesti eniten suositteluja ensimmäisessä osakilpailussa ovat keränneet toistaiseksi mm. SLM Finland Oy (Kerava), Koiramäen Pajutalli (Tuusula), Contact & Travel Finland (Vaasa), Tiimiakatemia (Jyväskylä) ja Tampere Dream Hostel Oy (Tampere).
Keravalainen SLM Finland on noussut valtakunnalliseen kärkeen kampanjoimalla runsaasti.
- Kilpailu on tehty erityisen houkuttelevaksi juuri pk-yrityksille. Mainospaikka Kovalaisen haalarissa houkuttaa, kovin moni suomalainen yritys ei ole ollut F1:ssä esillä. Koimme heti, että saisimme kilpailun kautta näkyvyyttä ja lisää asiakkaita. Olemme ottaneet käyttöömme Paikkakunnan paras –kilpailun markkinointivälineitä sekä vauhdittaneet menestymistä Pizza-online-sivustomme ja sen Facebook-sivujen kautta. Tehokas väline on ollut myös sähköpostilla ja tekstiviestillä lähetettävät tilausvahvistukset, joihin lisäsimme kehotuksen äänestää. Olemme myös luvanneet, että mikäli voitamme, lahjoitamme 10 000 euroa hyväntekeväisyyteen, kertoo SLM Finlandin toimitusjohtaja Toni Toijanaho.
Sekä paikkakuntakohtaista että valtakunnallista tilannetta voi seurata osoitteessa Fonecta.fi/heikki. (Tiedotteessa mainitut sijoitukset perustuvat 11.4. tilanteeseen.)
Lisätietoja:
Fonecta Oy, viestintäpäällikkö Sanna Mäenpää, puh. 020 442 2114