020202 Palvelusta kysyttiin vappuna aukioloaikoja ja kadonneita
2.5.2011
Vapun vietossa monelta oli hukkunut avaimet, pankkikortti, puhelin, lomapakko, koira ja jopa puoliso. Löytötavaroita kyseltiin paljon, mutta myös esimerkiksi ravintoloista ja rautatieasemilta löytyneistä käsilaukuista haluttiin ilmoittaa.
Vapputunnelma näkyi jo aikaisin aattoaamun puheluissa, mutta urheilukansa hiljentyi alkuillasta seuraamaan Suomen MM-jääkiekkopeliä. Kiireisintä 02 Palvelussa oli puolenyön aikaan.
- Sunnuntaiaamupäivällä tiedusteltiin erityisesti nimeä numerolle eli puheluita ja viestejä oli saatu ilmeisesti tavanomaista enemmän oudoista numeroista, Nollakakkosen asiakaspalvelijat kertovat.
Glukoosia, grillausta ja kilpailuvastauksia
Erikoisia kysymyksiä tuli vapun aikana runsaasti. 020202 Palvelusta tiedusteltiin esimerkiksi rypälesokerin toista nimeä, veneenlämmittimen käyttöohjeita, mustanmakkaran valmistuksesta, saako julkisella paikalla grillata, muniiko kana ilman kukkoa, äkkilähtöjä maasta livahtamiseen ja vappupäivänä auki olevaa kauppaa, jotta saisi puhtaat vaatteet likaisten tilalle.
- Jyväskylästä tuli useita puheluja opiskelijoilta, joilla oli ilmeisesti meneillään jonkinlainen kaupunkisuunnistus. He pääsivät etenemään rastilta toiselle selvittämällä arvoituksia ja näitä sitten ratkottiin soittamalla meille, Nollakakkosesta kerrotaan.
Lisätietoja:
Fonecta Oy, viestintäpäällikkö Sanna Mäenpää, puh. 020 442 2114