Viimeinenkin alueluettelo Fonectalle

5.5.2009

Seitsemän vuoden työ päätökseen

Viimeinenkin teleoperaattori Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy (IPP) on myynyt alueluettelonsa yhteystieto- ja mediayhtiö Fonecta Oy:lle. Kaupan seurauksena Fonectalle siirtyy IPP:n osuus jo aikaisemmin Fonectan julkaisemasta Pirkanmaan alueluettelosta sekä IPP:n paikallisluettelo, jonka IPP julkaisee vielä kerran kesäkuussa. IPP on viimeinen teleoperaattori, joka on ollut osallisena alueluetteloiden julkaisemisessa. Fonectan ensimmäinen luettelokauppa tehtiin kesäkuussa 2002 ja IPP on järjestyksessään 34. alueluetteloita koskeva liiketoimintakauppa.

Kaupan yhteydessä IPP ja Fonecta tekivät myös palvelusopimuksen 118-numeropalvelupuheluista, jotka siirtyvät Fonectan hoidettavaksi myöhemmin keväällä.
”Nyt oli oikea aika luopua painetun luettelon liiketoiminnasta ja tähdätä uusiin palveluihin ja tuotteisiin. Puhelinluettelo 2009 Ikaalinen, Kihniö, Parkano on siis IPP:n viimeinen oma luettelo, jonka julkaisemme”, kertoo IPP:n toimitusjohtaja Erkki Kulovuori.

”Kauppa on historiallisesti merkittävä Fonectalle ja saattaa erään aikakauden päätökseen. Nykyään luettelot edustavat neljäsosaa Fonectan liikevaihdosta ja palveluvalikoimamme on laajentunut muun muassa internetiin ja mobiiliin sekä enenevässä määrin myös kohdennettuun markkinointiin”, toteaa Fonectan toimitusjohtaja Timo Hiltunen.

Palvelujen monipuolistumisen myötä Fonecta on kehittynyt merkittäväksi mediataloksi. Paitsi yritysostojen avulla myös orgaanisesti Fonecta on kasvanut noin kolminkertaiseksi ja kuluvan vuoden liikevaihtoennuste on noin 190 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 1000 henkilöä yhdeksällä paikkakunnalla. Dynaamisena toimijana Fonectalle on ennustettavissa kasvun vuosia myös tulevaisuudessa.

Lisätietoja:
Fonecta Oy, toimitusjohtaja Timo Hiltunen, puh. 0400 568 996
Ikaalisten-Parkanon Puhelinosakeyhtiö, toimitusjohtaja Erkki Kulovuori, puh. 044 755 0530

« Takaisin edelliselle sivulle